Oikeudenkäynnin julkisuuden tarkoituksena on suojella osapuolia ja kansalaisia yleensäkin ilman julkista valvontaa tapahtuvalta tuomiovallan käytöltä. Julkisuudella on myös periaatteellinen funktio, sillä se ylläpitää osaltaan oikeusturvamenettelyn julkista luotettavuutta. Uudemmassa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu, että myös kirjallinen tuomioistuinkäsittely voi täyttää oikeudenkäynnin julkisuuden vaatimuksen, mikäli oikeudenkäyntiasiakirjojen riittävä julkisuus voidaan taata. Erityisesti tosiseikkojen selvittäminen ja niiden uskottavuuden arviointi voivat edellyttää suullista käsittelyä. Mikäli oikeudenkäynnin kohteena on esimerkiksi pääasiassa teknisiä seikkoja koskevan kirjallisen selvityksen tai rajattujen oikeudellisten kysymysten arviointi, kirjallinen menettely on sen sijaan yleensä riittävä (esim. EIT Juričić v. Kroatia 2011 ja EIT Döry v. Ruotsi 2003.
Laissa mahdollistettaisiin suullisen tiedoksiannon käyttäminen oikeudenkäynnin aikana annettavien asiakirjojen tiedoksiannossa silloin, kun kyseessä on asiakirja, jonka sisällön ja merkityksen asianosainen epäilyksettä ymmärtää. Suullisesti tiedoksi annettu asiakirja tulisi lisäksi toimittaa asianosaiselle kirjallisesti. Suullinen tiedoksianto voisi tapahtua esimerkiksi puhelimitse tai muulla vastaavalla tavalla. Suullisesti ei kuitenkaan voitaisi antaa tiedoksi asian käsittelyn lopettavaa päätöstä eikä sellaista välipäätöstä, johon saa hakea muutosta valittamalla. Suullisesti ei voitaisi antaa tiedoksi myöskään hyvin laajaa asiakirjaa.
Oikaisuvaatimuksen tekeminen taikka moite- tai velvoituskanteen nostaminen lykkäävät pääsääntöisesti hallintopäätöksen täytäntöönpanoa. Erityislaeissa on kuitenkin säädetty poikkeuksista, jolloin päätös voidaan panna täytäntöön välittömästi lainvoimaa vailla olevana. Hallintotuomioistuin voi lisäksi erikseen määrätä joko päätöksen välittömästä täytäntöönpanosta tai sen estämisestä. Hallintoprosessissa ei ole käytössä varsinaisia turvaamismääräyksiä, jotka ovat mahdollisia siviili- ja rikosprosessissa.
Ahvenanmaan Hallinto-OikeusRuotsissa viranomaisten hallintopäätösten täytäntöönpanokelpoisuudesta ei ole yleissäännöstä, vaan se määrittyy erityislakien ja oikeuskäytännön perusteella. Hallintoprosessilain mukaan hallintotuomioistuin voi päättää vireillä olevaan asiaan liittyvästä täytäntöönpanokiellosta (inhibition) ja muista täytäntöönpanomääräyksistä (andra interimistiska åtgärder) sekä asianosaisen aloitteesta että oma-aloitteisesti. Muu täytäntöönpanomääräys voi olla esimerkiksi määräys lainvoimaa vailla olevan päätöksen välittömästä täytäntöönpanosta. Muodollisena edellytyksenä täytäntöönpanomääräysten antamiselle on, että viranomainen on tehnyt hallintopäätöksen, joka voidaan panna välittömästi täytäntöön vailla lainvoimaa, ja että päätös ei ole lainvoimainen. Aineellisena edellytyksenä on, että päätöksen täytäntöönpanokelpoisuus tai -kelvottomuus muodostaa asianosaiselle konkreettisen vahinkoriskin ja on todennäköistä, että tuomioistuin hyväksyy asianosaisen valituksen.
Viranomaisella on asianosaisen valitusoikeutta koskevassa hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitettu valitusoikeus asianosaisena, jos päätös on kohdistettu siihen tai jos viranomainen käyttää sellaisen julkisyhteisön puhevaltaa, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Viranomaisella on saman pykälän 2 momentin mukaan lisäksi valitusoikeus, jos laissa niin säädetään tai jos valitusoikeus on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen.
Muutoksenhakumenettelyt voidaan jakaa kahteen ryhmään sen perusteella, käsitelläänkö hakemus ennen tuomioistuinkäsittelyä hallinnossa noudattaen précontentieux-menettelysääntöjä (recours administratif) vai vasta tuomioistuimessa eli contentieux-vaiheessa (recours contentieux). Muutoksenhakujärjestelmä perustuu yleiseen oikeuteen tehdä oikaisuvaatimus, viranomaisen itseoikaisumahdollisuuteen sekä muutoksenhakuun hallintotuomioistuimessa. Oikaisuvaatimuksen käsittely on hallintomenettelyä. Järjestelmän tarkoitus on vähentää tuomioistuinkäsittelyjä.
Hallintotuomioistuimella on velvollisuus huolehtia siitä, että tosiseikat tulevat selvitetyksi. Tuomioistuimen tulee huolehtia myös siitä, että asianosaiset saavat esittää käsityksensä oikeudenkäyntiaineistosta. Lisäksi asianosainen voi esittää lisäselvitystä oma-aloitteisesti. Lähtökohtana on, että osapuolet voivat esittää hallintotuomioistuimelle lisäselvitystä siihen asti kunnes päätös on annettu.